Kehityksellinen kielihäiriö, joka on tunnettu aiemmin nimillä kielellinen erityisvaikeus ja dysfasia, on noin seitsemällä prosentilla väestöstä esiintyvä häiriö, jossa kielellisten taitojen kehitys on heikompaa kuin muiden taitojen kehitys. Kehityksellinen kielihäiriö voidaan diagnosoida yli neljävuotiaalla lapsella. Häiriö voi painottua puheen tuottoon tai ymmärtämiseen, tai ilmentyä molemmissa. Myös sujuvan luku- ja kirjoitustaidon oppiminen on usein hidasta.
Kehityksellinen kielihäiriö voi näkyä puheessa esimerkiksi suomen kielen taivutusmuotojen puutteena tai virheellisyytenä, sanojen puuttumisena tai virheellisyytenä tai sanavaraston hitaana kasvuna. Puheen ymmärtämisen vaikeudet jäävät tuottamisen vaikeuksia helpommin huomaamatta, sillä ne sekoittuvat helposti keskittymisvaikeuksiin, käytöshäiriöihin tai vetäytyvään luonteeseen. Ymmärtämistä voidaan testata luotettavasti puheterapeutin arviossa.
Yleensä iän myötä jokapäiväisen kielen hallinta kehittyy, mutta vielä aikuisiälläkin uusien, etenkin abstraktien käsitteiden omaksuminen on keskimääräistä vaikeampaa. Kehityksellinen kielihäiriö vaikuttaa koulu- ja opiskelumenestykseen kokonaisvaltaisesti, sillä äidinkielen ja vieraiden kielten lisäksi muun muassa matematiikan sanalliset tehtävät ja lukuaineisiin liittyvien käsitteiden hallinta ovat usein kielihäiriöiselle oppilaalle vaikeita.
Puheterapeuttisella kuntoutuksella voidaan tukea kielellisiä taitoja ja vähentää häiriön vaikutuksia oppimiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja tunne-elämään. Kehityksellisen kielihäiriön kuntoutuksessa suoran puheterapian lisäksi ympäristön tukitoimet ovat tärkeitä: perhettä ohjataan tehokkaisiin ja kehitystä tukeviin kommunikointitapoihin, ja koulussa järjestetään tarvittavia tukitoimia.